19.3.24

Ooks vähä onnelline

Olen. Monessakin suhteessa. Kaikihan on suhteellista. Otsikon kysymys on porilainen, porilaiseen tapaan. Ei tarkoita varsinaista onnellisuutta, kun kysyjä olettaa henkilön olevan vähä onnellinen. Rumemmin ilmaistuna sen sanoisi: vähä pehmee. Onnellisuuden ja pehmeenäolon raja on häilyvä. Seuraava vaihe onnellisuuden ja pehmeyden jälkeen olisi mielenterveyskuntoutuja. Suljetulla vietetyn osastovaiheen jälkeinen avohoito.

Pori valittiin Suomen onnellisimmaksi kaupungiksi. Joidenkin kriteerien mukaan täällä elää onnellisia ihmisiä. Oloonsa onnellisia. Ja vähä onnellisia.  Kuulun kumpaankin ryhmään.
Kuulun myös facebook-ryhmään joka syntyi tuon onnelliseksi osoittautumisen aikoihin, sen innoittamana. Mu Pori o onnelline - on  ryhmän nimi. Olen ollut jonkin aikaa peräti sen toinen ylläpitäjä. Tehtävä on olut helppo, verrattuna erääseen aiemmin ylläpitämäni ja perustamani ryhmän vastaavaan.

Surffailin netissä, etsien toista kollektiivia joka syntyi ennen onneliseksi toteamista. Mu Pori o kaunis ei ole face bookin ryhmä, onnellisen tapaan. Se on fb-sivumuotoinen versio sivustolle: muporiokaunis.fi, joka syntyi kun Anu Saagimin kuvaili Poria paskaksi kaupungiksi (noilla sanoila hän). En muista enää tarkalleen, mutta hänellä oli ilmeisesti ollut porilainen poikaystävä tai joku sellainen johon oli pettynyt. Mu Pori o kaunis- sivustolle kertyi kauniita kuvia Porista, joista tehtiin muunmuassa kalentereita parina vuotena ja diaesitysmuotoinen valokuvanäyttely. Sen taustalle syntyi yhdistyskin: Kaupunki- ja maisemakulttuuriseura ry.
Olin silloin sen verran onnelline, jollain mitalla, että olin aktiivinen molempien suhteen. Mutta jossain vaiheessa väsyin ja häivyin. Työ jota silloin tein, väsytti minut joka suhteessa. Ne ajat ovat takanapäin ja nyt jaksaisi. En kuitenkaan tiedä kuinka kauan, joten tyydyn varmuuden vuoksi vain huutelemaan taustalla ja havainnoimaan näkemääni ja lukemaani.

 

 

Vähä onnellista


Tein eilen tällaisen kuvan. Kun heräsin  ajatukseen, että olisi mukava päästä kuvaamaan tavallisella ja 360° kamerallakin muutamaa ulkoapäin kuvaamaani rakennusta, kirkkoa sisältäkin. Esimerkkikuvassa on Pihlavan kirkko, jossa en ole koskaan käynyt. Sinne kuvaamaan pääseminen ei ole jonossa ensimmäinen toiveeni, mutta jossain vaiheessa jos pääsee.

 

Lähtökohtana edelliseen, oli tämä kuva. Kuva johon on eksynyt auton keula sekoittamaan näkymää. Mutta rajaus ja kuvakulma ei olisi onnistunut ellei sitä olisi ottanut kuvaan mukaan.
Käytin uuden kuvan tekemiseen photoshoppia. Perinteisellä tavalla. En tekoälysovelluksia joihin olen yrittänyt perehtyä. Niilläkin on paikkansa ja käyttönsä, kun kuvia parantelee jossain tapauksessa. Kun säätöjä käyttää niissä maltillisesti, lopputulokset ovat siedettäviä eikä niistä hyppää heti silmille tekoäly-AI:n käyttö.
Tulevaisuudessa se tulee olemaan yleistä. Kuten kännykkäkuvien filtteröinti joka sekin on oikeastaan tekoälyä.

 Pääsin viime lokakuussa kuvaamaan Cygnaeuksen koulun sisätiloja. Tämä kirkkojuttu heräsi kun kuljen usein tai melkein aina kun kaupunkiin tai pois Väinölästä lähden, Väinölän kirkon ohi. Olen ollut siellä sisällä vuonna 1994, yhden kerran josta en mitään enää muista. Pistän tässä jonain päivänä kyselyä, josko sinnekin pääsisi kameran kanssa.

Väinölän kirkko -  sisäpihan puolelta.



Jos kirkosta vastaavia lukee tätä blogiani, niin yhteyttä voi toki ottaa niinkin päin. Kuvat saa vapaaseen käyttöön.



Kävelyllä -  kauniissa kevättalvessa

18.3.2024




Uusi psykogeriatrinen palveluasumisyksikkö Latokartanontiellä




Joukahaisenpuisto, Väinönraitin varrella

 
Lopuksi kaksi linkkiä facebook-profiilini albumeihin:


Taloja ja vastaavaa:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151985391162980&type=3

360° kuvia:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10157466385142980&type=3



 

Porissa: 19.3.2024

 

.  .  .  .  .  .  

 

15.3.24

Kevät koittaa keikkuen

Niin se tekee joka vuosi tähän aikaan vuodesta. Keikkuen tulla. Mainostelevision ja iltapäivälehtien sääkauhistelujen sijaan sen kuulee aamunkoitteessa ensimmäisinä joutsenten ääninä taivaalla. Ne tulevat taas. On siis kevät alkamassa.
Pakkia tulee, takatalvea maaliskuussa kauhistelevat. Maaliskuussa. Uusi lumi on vanhan surma, ja muita kansanviisauksia. Vettä täällä rannikolla sataa. Muoniossa lunta.

Ensimmäinen varovainen tapailu, kelin kokeilu pyörällä päätyi exceltiedostoon. Ja vuoden ensimmäisenä kelloon tallentuneena reittinä trakkeriin, pilveen johon saattaa laittaa kulkemisiaan.
12.3. oli tämän vuoden ensimmäinen, neljän kuukauden talvilevon jälkeen. Vuodet ovat erilaisia:
Vuosi sitten pyöräilykausi alkoi huhtikuun puolella, 3. päivä sitäkuuta. Silloin aloitus sai jatkoa. Miten tänä vuonna, näkee kun näkee. Maalis-huhtikuun vaihteen paikkeilla se on alkuun lähtenyt.



Mikä motivoi


Pääsin pyörällä paikkaan ja sen näkymään jota olen katsonut linja-autossa kulkiessani useamman kerran. Halusin siitä kuvan. Kävellen en viitsinyt lähteä, mutta keli salli pyörän laittamisen kulkuun ja pääsin ikuistamaan.

Filmille kuvaaminen on ollut minulle pian vuoden verran taas digiä mieluisampaa. Sitä lähdin tässäkin tapauksessa ensisijaisesti tekemään. Mutta meni pään seinään hakkaamiseksi, jota on tapahtunut kemikaalien ja menetelmien vuoksi liiankin kanssa.
Moni asia voi mennä pieleen, ja yksikin riittää. Tässä tapauksessa jälki oli tällaista, kun kehityskemia ei sopinut filmille. Tai filmi kemialle. Vakiintuneen prosessin sijaan käytin helppoa ja nopeaa tapaa, mutta se ei sopinut.
Heitin negat skannauksen jälkeen pois, mutta jätin jokusen kuvan talteen. Muistoksi.

 

Lähistöllä oli paikka jonka halusin samalla katsoa.  Paikkaa jonka tämänkään sijaintia en tarkemmin tässä esittele tai kerro. Digikuvaksikin, mutta rujo filmikuvakin talteen.


Tuulenvire kävi etelän suunnalta. Aution tai ainakin asumattoman talon harjalla olevan tuuliviirin nuoli osoittaa pohjoiseen.



Muuta



Vakuutin jälleen itselleni, että puhelimessa olevat valotusmittariohjelmat antavat vertailukelpoista tulosta, ja jätin valotusmittarin ostamatta.




En käyt tässä kahvilassa. Käyn toisessa. . Onneksi on valinnanvaraa.





Sopimattomat ja vanhentuneet kemiat pois, ja uutta tilalle. Suosin tuota tamperelaista kauppaa. Postikulut menevät, joten mukaan rulla filmiä. Ilmakuvausfilmistä leikattua Washia.
Kemia jauheena.

Viikon varrella oli sosiaalista tai oikeastaan epäsosoiaalista mediaa. Menin pistämään trollaavan kuvan, jonka suivaannuttamana tai sen kohtelun suivaannuttamana häivyin lähiö/ kaupunginosapuskaradioryhmästä.
Menetän ehkä jotain, mutta kyllä helpotti.

Tuollaisia venekuvia ei parane nykypäivänä mihinkään sosiaaliseen mediaan laittaa. Otan opiksi ja jatkan harkiten.


 

Porissa: 15.3.2024

 

-----

 

9.3.24

Oleks korttis ryypänny ?

Otsikon kysymyksen esitti vaivihkaa korvan "kuhauttaen" sukulaismiehelleni henkilö, joka oli tehnyt johtopäätöksen. Kun tämä sukulaismieheni oli seissyt linja-autopysäkillä odottamassa linja-autoa, mennäkseen tutkimukseen jossa tehtävä toimenpide ei sopinut autolla ajamiseen.
Kysymyksen esittäminen tapahtui kauan sitten, paikkakunnalla jossa linja-autolla liikkuvat olivat joko köyhiä, kortittomia tai korttinsa ryypänneitä. Yksi vaihtoehto saattoi olla vielä se että henkilö vastusti yksityisautoilua omassa tapauksessaan. Oli siis sen suhteen ideologinen. Heitä kutsuttiiin "viheriäisiksi".
Viheriäisyys viittasi vihreiden puolueeseen, joka oli silloin puolueena nuori. Sen kannattajia naureskeltiin, ja peräti jäseneksi liittyneitä pidettiin vähintään vähän höntteinä.

Minä en ole ryypännyt korttiani. Se on voimassa vuoteen 2035, vielä 11 vuotta ja 6 päivää.
Runsaan kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun luovuin autostani.
Päätös oli joidenkin mielestä varmasti yllättävä, kun olen ollut melkoinen autofriikki. Joku saattoi luulla että olen korttini ryypännyt. Sairastunut johonkin mikä on vienyt korttini. Viheriäiseksi heittäytymistä tuskin kukaan luukee tapahtuneen.
Auton hävitys on yksi mieltä helpottavimpia tekoja itselleni. Enkä ole ketään vaivannut liikkumistarpeillani. Siis pyytänyt kyytiä tai jotain. Tarjottu on, ja pari kertaa olen huolinut.


Linjuriautossa viime vuonna. Hyvin, hyvin harvoin kuvaa otan vaikka niinsanottu julkinen paikka onkin. En ota kuvaa tilenteessa jossa haluaisin kertoa kuinka tyhjä auto on. Tai tilanteessa jossa auto on tupaten täynnä.
Auto on välillä tyhjähkö, joskus taas tupaten täynnä. Ulkona sataa lunta, välillä taas paistaa. Talvella on pakkasta, kesällä hellettä. Joukkoliikenne on Porissa, varsinkin tietyillä reiteillä ja linjoilla suosittua. Niidenkin keskuudesssa jotka eivät ole korttinsa ryypänneitä. Köyhiäkin ja ajokelvottomia on kyydissä. Mutta meitäkin joilla olisi rahaa oman auton käyttämiseen ja jopa ylläpitämiseen, mutta ei halua.
 

 

 Yrjönkadulle

 

Tekstiviestipalstalla oli joku päivä tuollainen. Ja minä siitä sain ajatuksen mennä katsomaan että onko tilanne pahakin. Tunnen katuverkoston ja numeroinnin jostain syystä aika hyvin, kun on sitä tullut tallattua ja veivattua melkoisesti. Milloin minkäkin kuvansaannin tai elämyksen takia.
Hahmotin ilman googlekarttaa Yrjönkatu kuutosen vanhaksi postitaloksi, nykyiseksi Porin Leijonaksi. Torin nurkalla, valtakadun ja Yrjönkadun kulmassa.
Mutta onko niin kuin tuosssa viestissä päivittelee hän?

 

 

Google katunäkymästä, kuva vuodelta 2019. Suurennuslasikuvassa näkyy numero 6. Ennen talon remonttia ja muutosta Leijonaksi.

 

 

Nyt omalla kameralla (puhelimen). Samasta paikkaa. Numero on kadonnut, tai sitä ei ole palautettu tuohon porttikongiin, lamppuun.

 

Kuutonen on kadunnimiviitassa pienellä präntillä, jos autoilijan katsantokannalla katsoo. En ennen ole kiinnittänyt huomiota, tai huomannut kiinnittää tapaan jolla tuo tuossa ratkaistaan.
 

 

Tämä kuva suurenee klikkaamalla tai sormella osoittamalla, riippuen millä laiteella on blogiani tullut lukemaan.  Yrjönkadulla on taloissa numeroita. Rojohoppen nurkassa numero 8. Rojohoppe on osoitteessa Yrjönkatu 8.
Taksitolpalla on Aitotaksi- nimisen yhteenliittymän takseja. Ei Überia eikä muitakaan "villejä". Aitotaksin kuskit saavat olla rauhallisin mielin. Olivatpa renkejä tai isäntäväkeä.
Taksiautoilu on taitolaji. Asiakkaan näkökulmasta. Ei ole sama, mihin taksiin astuu. Onneksi en tarvitse taksia, ainakaan usein.   Olen oppinut lija-autoilun taktiikan. Menemään jos mahdollista sellaisella vuorolla jossa saan tilan kauppakärrylleni.

 


Latasin tämän päivityksen julki, mutta saman tien jäin ajattelemaan tuota autoasiaa erältä kantilta.

Moni tekeminen ja tapahtuma on ajateltu automaattisesti niin että osallistuvilla ja tekevillä on autot käytössäään. Kimppakyytiäkin tarjotaan vaihtoehdoksi ja mahdollisuudeksi, mutta jotenkin se jossain tapauksissa tuntuu jotenkin pitkin hampain tehdyltä.
Polkupyörä on minulle luonnollinen liikkumistapa sulan maan aikaan, joka on taas pian käsillä. Mutta jossain tapauksissa sen tai julkisten käyttäminen rajoittaa mahdollisuuksia tehdä joitakin asioita joissa tarvitaan kuljetuskapasiteettia tai saavutettavuutta. Järjestelykysymys, mutta omatoimisuus menee omassa mielessä sen verran edelle että luovutan.
Auton vuokraaminen houkuttelee ajoittain, mutta niin suurta todellista tarvetta ei ole vielä ilmennyt että toimeen alkaisi.


 

Porissa 9.3.2024

 

. . . . . . 

 

5.3.24

Vauhtia metsätöihin

Vauhtia metsätöihin oli 90-luvun lopulla radio-ohjelma jota piti Hannu Taanila. Muita hänen tekemiään radio-ohjelmia olivat muunmuassa kirjapäiväkirja ja Hannu Taanilan päiväkirja. Tunnetuimmaksi ohjelmakseen uutisoidaan televisio-ohjelma Jatkoaika. Sitä en ole nähnyt kuin joiltakin arkistotallenteilta, enkä jaksoakaan kokonaan katsonut. Johtuen ehkä juontajaparistaan, jonka nimeä en viitsi lausua koska en ole koskaan häntä sietänyt millään tasolla.
Taanilan radio-ohjelmat taisin kuunnela kaikki. Monta niistä tallensin silloin kun ei ollut areenoita eikä suoratoistopalveluja, cd-levyille jotka saattavat edelleen olla tallessa. Tein tallentamieni ohjelmien sisälöistä silloin jopa excel- taulukon, löytääkseni niiden sisältöjä myöhemmin. Tiedosto lienee kadonnut tai lymyilee jossain varmuuskopiolla.

Hannu Taanila menehtyi. Asiasta uutisoivat eilen. Monia on nyt mennyt. Maria Junger 50-vuotiaana, uutisoivat päivää ennen Taanilan poismenosta uutisointia. Molemmat saivat paljon huomiota uutisissa ja tietysti sosiaalisessa mediassa. Yle suruliputtaa ja lähettää asiaa koskettavaa sisältöä kanavillaan. Kummalla on enemmän uutisarvoa, on itsestääselvää.
Omassa, ei aivan lähipiirissäni mutta kaukaisemmassa tapahtui myös. Yhdysvalloissa elävän äitini serkun mies menehtyi viime perjantaina. Monia muitakin on mennyt; kuolinuutisia tulee harva se päivä. Jotkut pysäyttävät, useimmatkin jollain ajatuksen tasolla. Kollektiivinen suru somessa: "lämmin osanottoni"- kommenttia riittää loputtomiin. Se tuottaa varmaan joillekin jotain helpotusta. Itse otan osaa ääritapauksissa. Jotenkin ei vaan mene jakeluuni kaikenmaailman sydänemojit ja yhteenliitetyt kädet.


Se siitä otsikon syntymästä.
Nyt metsätöistä kaupungille: Rakennustöitä ja muuta nähtyä. Kameran ulkoilutukselta eilen. Filmiä ja puhelinmen tallentamaa sieltä täältä, pintaa raapien.

 

Oikeustaloa rakennetaaan.





Oikeustalon rakennustyömaa toislta suunnalta katsottuna.



SKiB:n kulttuuritalotyömaan etenemistä pitää käydä seuraamassa. Tämä: 4.3.2024



Isokarhun "parlamentti".
Filmikuva 4.3.2024



Kauppahalli on edelleen auki, vaikkei siellä yhtä parturiliikettä lukuunottamatta ole enää muita "liikkeitä". Isolinnankadun puoleisen sisäänkäynnin ovella oli pahvilappu jossa läpikulun kielto. En kulkenut tällä kertaa. Tuskin enää kuljenkaan. Tai saattaahan mennä kävelykadu puolelta eikä lukea läpi, vaan palata samaa tietä takaisin.

 


Kuvaparia pari










----------

 

Mikonkatu / Antinkatu



 ------------------

 

Valtakadulla on Salama- tai salaman talona tunnettu, katutasoltaan mieestäni yksi Porin hienoimmista. Sen sisäpihalla on käytävänpätkä Isolinnankadulle. Tuo vitriinikin on sopinut aina silmääni: Akvaariokeskuksen sisustama.
Kadun toisella puolella ei ole enää "pornokauppaa". Se on muuttanut toisaalle Teippaukset ja mainoskylttti ovat vilä jäljellä. Sommittelin kuvan noin. Kirkon tornin huippu jää katulampun taa, muttaina siitä näkyy jos tarkkaan katsoo.
Kuva on viimeistelty, retusoitu.
Seuraavassa se miksi.



Kymmenestä kuvasta vain yhdessä oli skannauksessa jäänyt pöly tai joku karva, joka oli tietenkin juuri tuossa kohtaa. Olin pistänyt skannerin ja negat jo pois, kun tuo hyppäsi silmilleni. Skanaan hyvin harvoin mitään negaa uudelleen. Tuskin tässäkään tapauksessa. Putsasin kahdella eri ohjelmalla muutoin, ja lopuksi tuon sutun tuosta.
 

 


 Ei koiran  ***


Mustavalkoiset Kentmere pan 400 fimille Rolleiflexilla.
Värilliset puhelimella. Ohjelmat: Snapseed ja Photoshop

Aurinkoista viikonjatkoa


Porissa: 5.3.2024

 

..

 

1.3.24

Menneiden talvien lumia ja rahapolitiikkaa

 


Alkuun tuollainen kuva, joka tuli kuvia selaillessani eteen. Tallensin vastaavaa kuvaparia koneelleni, mutta se on henkilökohtaisempi kuin tämä, joten olkoon siellä.
Mainostin aikoinaan tällä kuvalla tekemistäni, kaupallisessa mielessä. Se poiki silloin työskentelyä. Meni överiksikin, kun sain tehtäväkseni digitointia yhden julmetun määrän kuvia sisältävän homman muodossa. Olen sanonut etten enää tee niitä hommia, enkä näitäkään - kuvankäsittelyjä kaupallisessa mielessä tai muodossa.
Mutta päässä on hautunut ja välillä, nytkin pomppaa esiin ajatus, että voisin kulttuuritekona tehdä muutaman. Yksittäisen tai aivan pienen määrän mikä tarkoittaa alle kymmentä tai alle viittä kuvaa, jos oikein hyvä peruste sellaiseen ryhtymiseen tulee vastaan.

Varsinkin 60-luvun lopun, 70-luvun ja jotkut myöhemmätkin paperikuvat ovat menneet monella huonoon kuntoon: väreiltään kellastuneet. Mutta tärkeä kuva on "pelastettavissa". Palautettavissa suunnilleen siihen värikkyyteensä joka se on ollut uutena.
Tekoäly mahdollistaa nykyään paljon, mutta en tuossa ylläolevassa "tapauksessa" ole sellaista käyttänyt.
Kytössäni on ollut oma äly, ja kuvankäsittelyohjelma. Säädöt ja korjaukset on tehty silloin kun tekoälystä ei ole ollut julkisesti puhetta, tai sitä ei olla oltu vielä kaupallistettu.

Tämä ei ole mainos!
Mutta vihje siitä että voisin ottaa edellä kertomassani muodossa vastaan kuvankäsittelyä. Jos tarvetta tulee, niin esimerkiksi sähköpostilla saa minuun yhteyden.
Osoite johon voi ehdottaa: jorma [piste] lindqvist @ saunalahti [piste] fi
hakasuluissanuo, jottei tule roskapostia enempää kuin on tullut. Korvaatte sanat pisteilä, ja kirjoitatte osoitteen niin kuin kuuluukin, yhteen ja pienillä kirjaimilla.
 

 

 

Asiaan, aiheeseen

 huomautus: Tajuan kyllä, että tapahtumat tuottavat verotuloja kaupungille, samoin elävöittäminen. Ja liikunnan edistäminen edistää terveyttä ja hyvinvointia. Mutta pränkkään silti. Kun olen välillä aika pränkkä. 


Maaliskuu maata näyttää, karkauspäivä oli ja meni. Netti puolillaan hamekangasjuttuja, mutta kuinka sitten jos hamekankaan toivossa kosiva naisoletettu saa myöntävän vastauksen. Ei se mitään, seuraavaan on taas neljä vuotta.
Mutta maaliskuu saattaa olla kylmäkin kuukausi, lunta tulla ja jäätä vaikka kaupunki ilmoitti Liisantorin lustelujään hoitamisen päättyvän tähän päivään.

Viikko sitten oli uutisissa, kuinka paljon Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa käytetäään rahaa lumen auraamisiin ja muuhun väylien talvihoitoon per kaupungin asukas. Tiekarhuilla höyläämiseen, kevyemmillä lumiauroilla auraamisiin, ja kevyttä liikennettä harjoittavien kulkemisen helpottamiseksi. Eli pyöräteiden liukkauden torjumiseen. Torjuahan sitä ei voi, kun homma on haastavaa ja uutta jäätä muodostuu harva se päivä hiekoituksen päälle, ja hiekoitussora painuu muutenkin jään sisään ja ja taas liukastellaan.
Pori on 10 suurimman kaupungin listalla viimeinen. Kymmenenneksi suurin kaupunki. Se on viimeisenä myös asukasta kohden käytettävän talvitienkunnossapidon rahamäärän osalta.
En hae uutista uudelleen esiin, enkä etsi kaupunkien asukasmääriä. MUistelen ulkoa ja heitän hatusta. Porissa siihen hommaan käytetään 16 (kuusitoista) euroa / asukas. Eniten rahaa käytetää Lahdessa, 65 euroa. Helsingissä 55. Turussa samaa luokkaa kuin Helsingissä. Törkeää!
Kaupungin, siis porin viskaalia joka osaa kertoa rahankäytöstä, mukaan kyse on rahasta. Niin tietenkin on!
On aivan turha vedota kaupunkien suuruuteen, asukasmääriin, pinta-aloihin tai katujen kilometrimääriin. Kyseessä on asukasmäärään ja käytettyyn rahamäärään suhteutettu rahamäärä joka tai jota käytetään kyseiseen tarkoitukseen. Helsingissä on melkein kymmenkertainen määrä asukkaita, Poriin verrattuna. Kymmenkertainen kilometrimäärä hoidettavana Poriin verrattuna,  mutta ei sentään kymmenkertaista määrää tarkoitukseen käyettyä rahaa. Käytössä olevaa rahaa olisi sielläkin ehkä enemmän, mutta kaikkihan on suhteellista.
Teiden, katujen ja muiden kulkuväylien talvikunnon kurjuus on kestopuheenaihe. Autot hajoaa ja ihmiset kaatuilevat ja loukkaavat itsensä. Tulee kalliksi.

Ärsyttää lukea seuraavana päivänä kaupungin myöntämistä avustuksista sinne tänne. Etupäässä urheilulle, kun Porihan on Suomen liikuttavin kunta. Taas jonkun uutisen mukaan. Liikuttamisella tarkoittavat liikunnan edistämistä, ei liikutukseen asti yltävästä vitutuksen aiheuttamisesta. Hienoa että liikuttavat. Kukiin voi tykönään lukea mihin kaikkeen avustuksia on jaettu. Tasan eivät eurot mene, ja jotain pikkuyhdistyksen sivujaostoa varmasti ärsyttää saamansa satasen avustus, kun toinen - joku futsaaliporukka saa 20 000 euroa.
Ässät ja Jazz se Porijazz ei FC, saavat avustukset omana lukunaan, automaattisesti. Kaupunginorkest...  sinfonietta saa apunsa, johon eräs vertasi kulttuuri-Anniksen saamaa apurahoitusta. MInäkin ihmettelen että lippuja myyvän ja valtionapuakin varmaankin saavaa korkeakulttuuria harjoittavaan touhuun annetaan enemmän tukea kuin nyt esimerk
kinä olleeseen Anniksen toimintaan.

 Kukuväyliä tarvitsevat kaikki. Oli mersu tai ei. Nastat tai kitkat, auton alla tai kengissä. Nastakengät ovat pelastaneet minun tämän talveni kertakaikkiaan. Mutta se niistä.
Liikuntaa tarvitsevat myös useimmat. Jotkut haluavat liiikuntansa olevan laadukkaampaa kuin toiset. He ovat valmiit maksamaan siitä, tai nakkimukeistaan ja kaljasta jäähallissa erätauolla.
Pori jatsi on yhdistysmuotoinen, vai onko se osakeyhtiö. Ässä on tietääkseni yhdistys. Molemmilla esimerkeillä liikevaihtoa paljon. Voitosta en tiedä, kun tilinpäätösten esiin kaivaminen on melkein yhtä hankalaa kuin Kaupungin vastaavan. Markkinatalouden lainalaisuudet eivät koske näitä kaupungin kultamunia hautovia instituutioita. Ne putoavat aina jaloilleen, kun niiden toiminnasta vastaavia kermaperseitä on tarpeeksi asioita päättävissä elimissä. Sinfonietta jakaa ilmaislippuja heille. Ja isomäen hallin vippiaitioissa riittää tarjoilua.
Tienpito on eriluonteista. Jäät ja polanteet mätänevät kun kevätaurinko koittaa. Hiekoitussoran poistaminen on riesa sekin. Kurjuuden summa on vakio.

Tehkää johtopäätöksenne.


Menneitä talvia


Kuvia pitää olla. Ellei ole niin sitä ei ole tapahtunut.
Siksi pari lähivuosilta - samalta päivämäärältä kuin nyt. Melkein. 


2022



2021



2020


 

Porissa 1.3.2024

. . . . . 

 

26.2.24

Vaikuttajat

 Ajatus blogijulkaisuni otsikoksi kypsyi noin vuorokaudessa. Luin eilen, aamula digilehden jutun kahdesta wokettajasta jotka ovat Porin kaupunginvaltuuston nuoria naisedustajia. En lukenut juttua kokonaan, mutta ajatukseni seisahtui heistä toisen ansiolistaan uutisen tietolaatikossa.
Toinen on ammatilliselta kuvaukseltaan yrittäjä ja vaikka mitä. Toisen tehtäväksi, titteliksi on laitettu vaikuttaja. Tuohon törmää nykyään usein. Kuka on milloinkin mikäkin vaikuttaja. Somevaikuttaja, ruokavaikuttaja, ties mikävaikuttaja.
Ovatko he otettuja saamastaan nimityksestä. Totta kai heillä ja toiminnallaan on vaikutuksensa moniin ja monen asenteisiin ja ajatusmaailmaan. Vaikuttajat päättäjinä, päätäjät vaikuttajina. Kuten tuossa tapauksessa. Mitä tuota pohtimaan; vaikuttakoot.

Olen perinyt anatomisen vaikutuksen. Korvieni rakenne on vaikuttava. Joudun parin kuukauden välein, joskus useamminkin ruiskuttamaan niistä vaikut. Kun en enää kuule sitä vähääkään, ja äänet alkavat kaikua pääni sisällä. Syntymäni aikainen hapenpuute ennen sektiota vaikutti kuulooni, myös näkööni.
Vasemman korvani kuulo on synnynnäisesti vaimentunut, varsinkin ylempien ääniaaltojen kohdalla. Oikean silmäni näkö on sumea, eikä korjaannu laseilla. Mikäli sektio olisi viivästynyt varttin lisää, olisin delfiini. Olen jonossa; silmänpohjakuvaukseen. Diabeteshoitajani tuputti minut sellaiseen, vaikka sanoin ettei kiinnosta. On niin paljon asioita jotka eivät kiinnosta. Mutta takerrun moniin asioihin, ihan piruuttani.

Olisikohan hienoa laittaa someprofiilini tietoihin, että olen vaikuttaja. Ei korvien vaan muunkin vuoksi?


Mutta mitä on näkynyt tässä viime päivinä muuten -  kameran läpi näkemääni:

 

Mentiin eilen kävelylle. Nastakengillä pärjäsi. Radioaseman puistoon, Koiviston ulkoilupuistoon.
Outokummuntiellä, radioasemantien päässä on kerrostalo osittain pussissa. Parvekkeita korjannevat.  Linjurin ikkunasta olen tapahtumaa havainnoinut, ja ajatellut että siitä kuva jemmaan.
Kamerana oli pitkästä aikaa digijärjestelmä. Linssin kuvakulma, polttoväli ahdas joten kolme kuvaa joista yksi valmis.


Kadut ja väylät ovat kevättalvisessa kunnossa. Kuva on Vipusentieltä. Katuvalokuvausainesta.



Radioaseman veistospuistoa. Harmaantunutta ja tuoreempaa.






Voimistelua filmille tallentuneen kanssa

 

Menin ja otin tilannekuvan SKib-kulttuuritalon työmaasta. Näkymän jonka taisin näyttää puhelinkuvan muodossa jo edellisessä kirjoituksessani. Se piti kuitenkin saada myös fimikuvaksi. Kamera jolla otin, oli ensimmäistä kertaa käytössäni. Se on 60 vuotta vanha exa1. Pelti-giljotiinisulkimella varustettu DDR-ihme.
Aavistin ettei kaikki mene taiteen sääntöjen mukaan. Tai menee, jos sanotaan niin kuin moni sanoo kun kuva menee pieleen - tuli taidekuva.  Ymmärrän valokuvataidetta eri tavalla. Omalla tavallani.
Kehitin filmin, ja tuli tällaista sumua. MItä tehdä !  Polttaako negat ja heittää kameralla naakkaparvea joka riekkuu pihakuusessa. ?



Ongelmana on ollut jo jonkin aikaa kiinnitteen vanheneminen. Kiinnite on filminkehityksen kolmannen vaihen kemikaali, jolla filmi kiinnitetään kehitteen jälkeen negatiiviksi. Valoa sietäväksi. Se on uudelleen käytettävää kemikaalia, mutta pilaantuu muutamassa viikossa. Raaka-liuoskin vanhenee ja hapantuu. Kiinnitysaikaa pitää pidentää. Pidensin, mutta en ilmeisesti tarpeeksi.
Tein ensimmäisen kerran niin, että otin negatiivin uudelleen esiin ja pistin kiinnitteeseen pidemmäksi aikaa.
Siitä tuli esiin kuva jolla  tekeekin jotain. Tuossa yllä. Photoshoppia ei tarvinnut paljoakaan.



Laitoin loputkin negaliuskat spiraaliin ja kiinnitteeseen - uudelleen. Saattaa nuo nyt säilöäkin. Olen kyllä ajatellut "polttaa" negatiivini, kun kuvan tekemiseni on perinteisestä filmikuvauksesta poikkeavaa. Kehityksen jälkeen, skannattuani en niillä varmaankaan enää "mitään tee". Ikäänkuin grafiikkaa tekevä, joka rikkoo kaiverteensa sen jälkeen kun tiettty määrä vedoksia on tehty. Digitalisesta painolaatasta saa vedoksia mielin määrin. Vai pitäisikö sen kanssakin tehdä samoin kuin negojen tai kaiverretun laatan kanssa. Deletoida.

 

Puhelinvarmistus tämäkin. Porin ensimmäisen ostoskeskuksen nykytila. Filmikuvat olivat samanlaista kuraa kuin edelläoleva SKiB. En skannannut niitä jälkikiinnityksen jälkeen uudelleen. Ehkä joskus.



Liisankadun ja Antinkadun kulmassa on baari joka on saanut lisänimen: ampumarata. Be happy""





Loppukevennyksenä tekstiviestipalstan helmi, tämän aamuisessa lehdessä. Jos on miesopettaja !
Vaikuttaa se.




Porissa: 26.2.2024

 

. . . .



20.2.24

Ihmiselämää

 

 

 

Edesmennyt Sampolan palvelukeskus, jonka edustalla Ihmiselämää


 

Sampolassa (Porin) on Kerttu Horilan keramiikkareliefiteos jonka nimi on Ihmiselämää. Teos on vuodelta 1981, ja Horilan ensimmäinen julkinen teos.
Sampolan palvelukeskus tilasi sen kuvanveistäjältä ja sijoitti palvelukeskuksen kaakkoiskulmaan.
Kun palvelukeskus ja samalla koulu purettiin, ja uusi Itätuuli valmistui, teos siirrettiin uuteen paikkaan, vähän etelämmäs ja sen ympärille rakentuu Ilminpuisto. Puisto valmistunee tänä keväänä.


Teos on kaksipuolinen, joilla kummallakin puolella kolme osaa. Tässä toinen puoli, kahteen valokuvaan jaettuna.


Paikka on minulle mieleinen kuvauspaikkana ja muutenkin. Se muodostui viime kesänä vakiopaikaksi kuvata "uusilla" kameroilla tai filmeillä. Tässä muutama kuva viime kesän filmeiltä. Suurenevat klikkaamalla.







Mikä sai tarttumaan nyt tähän aiheeseen tai kohteeseen  ?


Tällainen kuva reliefistä, joka ei ole se kuva jonka näin somessa ja kysyin ottajalta että onko teos väritetty - siis maalattu tuollaiseksi, kun en ole vähään aikaan (talven takia) sitä käynyt katsomassa.
Tämä kuva on saman lainen kuin se kuva josta hämmästyin, tai arvasin mistä on kysymys mutta kysyin silti. Osin piruuttani, mutta sain asiallisen vastauksen: Kuvaa, siis valokuvaa, oli värjätty. Korostettu värejä. Saturoitu filtterillä, luulisin.
Kun en voi kenenkään kuvia  kopioida tänne, enkä halunnut luopaa kysyä, tein omasta kuvastani saman tyylisen. Saturaatio "tappiin" photoshopilla. Jollain valmisfiltterilläkin se olisi käynyt, mutta halusin katsoa miten se säätyy.
Aloituskuvassa on sama puoli teoksesta.

Kukin voi tehdä kuvat parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse tavoittelen sellaista mikä vastaa silmäni näkemää. En ole värisokea. Enkä kovin peukutusten perään.
Se kuva somessa, joka pisti minut laittamaan aiheen blogitekstiksi asti, poiki kommentteja teoksen aiheesta joka on neuvostoliitto-tyylinen. Kommentoin joukkoon, että enemmänkin DDR-
Eräs kommentoija ilmaisi inhonsa teosta kohtaan, ja poraisi sen jalustaan reiät dynamiitille. Ja ilmeisesti räjäyttäisi sen taivaaan tuuliin.
Jos ottaisin kantaa asiaan ja aiheeseen, tulisi kura ja nimittelyä niskaan. Mutta en ota.  Kyllä se siitä joskus rauhoittuu. 





 Valokuvaustekninen osuus -  tässäkin julkaisussa

 

 

Tekopyhä lupaus itselleni rikkoutui jälleen, ja lakkaan lupailemasta sellaisia kun ei tartte.
Löysin  facebookin jostain vintagekameraryhmästä ilmoituksen, jossa kaupattiin isoisän jäämistöstä löydettyä kameraa, jolaista olen salaa etsiskellyt. Merkkikin miellytti, kun minulla oli joskus Exakta jonka eräs versio tämä Exa-1 on.
Tarjosin rahaa, ja kaupat tuli. Toimitus oli sujuvaa ja kamera toimii. Kerroin ottavani riskin sen toimivuudesta, ja perustelin sillä tarjoamaani hintaa joka ei ollut merkittävän suuruinen. Hinta oli kohdallaan ja enemmänkin.
 

Kameratyypin etsimiseni syy on nyt löytämäni kameran etsimessä. Kun sillä kuvataan, katsotaan otettavaa näkymää ylhäältä päin. Kuiluetsimessä, jollaisia on varsinkin "linnunpönttö"- mallisissa kaksisilmäisissä kameroissa. Esimerkiksi Rolleiflexissä. Etsintyyppi mahdollistaa tietynlaiset kuvaustilanteet, jota jotkut varmaan arvaavatkin.
Tämän etsinkuva on huima - kirkas. Etsimessä on myös suurennuslasi, joka tässä alas taitettuna.
Valotusaikoja on vähän laisesti, mutta aukkoja riittävästi. Linssi on domiplan - semmonen halpa kittilinssi.
 

 

Ensimmäinen filmi kameraan, ja jos sää sallii niin tänään sitä täyttämään. Metrifilmiltä parikymmentä ruutua, ja kuvat tapahtumasta muistiinpanoksi ja muutenkin muistoksi.

 

Exassa ei tietenkään ole valotusmittaria eikä mitään automatiikkaa. Käytetään valotusmittaria. Puhelimen sellaista, kun en ole vielä löytänyt kunnollista oikeaa. Tai on niitä, mutta hinnat aika suolaisia. Puhelimen appikin toimii, mutta testailen sen aina uudelleen ja uudelleen. Niin tälläkin kertaa.
Lukema on tuossa, ja keskellä mitattava näkymä, parvekkeeltamme.



 

Mittarin mittaamat arvot järkkäriin (digi) ja testikuvaa.

 

Sitten vertailukukva kameran aukon esivalinnalla. Automatiikalla jota itseään arvostavat välinerunkkaajat halveksivat. Hyvinhän tuo . . .
 

 

Sama puhelimella.
Ja lopuksi  filmille, Exalla. Sen näkee sitten kun filmi on kehitetty. Ellei pilattu.

 


 

Porissa: 20.2.2024


___

Ooks vähä onnelline

Olen. Monessakin suhteessa. Kaikihan on suhteellista. Otsikon kysymys on porilainen, porilaiseen tapaan. Ei tarkoita varsinaista onnellisuut...