25.5.16

Diaprojektori ja ilmoitusasiaa!



Monet muistavat tämän laitteen: diaprojektorin.  Z-sukupolvella ei ole siitä hajuakaan.
Sen edeltäjällä: "rainakoneella", katsottiin opetuskuvia 70-luvulla koulussa. Raina erosi diasta sillä, että se oli rullalla oleva diafilmi, ja dia kuten tässä tapauksessa leikattu ja kehystetty.
Rainat olivat melkein poikkeuksetta mustavalkoisia.  Kyseessä oli nykypäivän kielellä ilmaistuna analoginen videotykki. Näitä ei pidä sekoittaa elokuvaprojektoreihin, joita on edelleen käytössä teattereissa jotka eivät ole siirtyneet digiaikaan. Sellaisiakin on (!)


Dia ?


Koska tätä saattaa lukea henkilö, joka ei tiedä -eikä oikeastaan tarvitsekaan tietää, mikä on dia; kerron lyhyesti, enkä kulkeudu enempää sitä edeltävään historiaan.
Dia; on lyhytnimitys positiivikuvalle, joka on valmis katsottavaksi ja heijastettavaksi valkokankaalle. Sen vastakohta on negatiivi, joka syntyy paperikuville tarkoitetusta filmistä kun se kehitetään.


Kuvaparin vasemmanpuoleinen on dia-positiivi, lyhyesti: dia. Oikealla diakehykseen laitettu negatiivi, joka esittää Porin Reposaaren Junnilan lampea ja vanhaa saunaa sen rannalla.
Negatiivi on käänteinen: se mikä siinä on tummaa, on siitä vedostettavassa paperikuvassa valoisaa. Ja päinvastoin: negariivin kirkkaat alueet ovat valmiissa kuvassa tummia.
Diafilmille kuvaaminen oli filmikuvauksen aikakaudella siinä mielessä haasteellista, että kuva piti valottaa kerralla oikein, siis jo kuvaa otettaessa. Negatiivin ominaisuuksia saattoi filmin kehitysvaiheessa vielä "säätää", kehitysaikaa ja kehitteen lämpötilaa muuttamalla. Ja niin voi edelleenkin.

Diafilmit lähetettiin, ja lähetetään edelleen; sitäkin vielä kuvataan, kuvalabraan kehitettäviksi. Filmipakkauksissa oli mukana lähetyskuori johon kuvattu filmi laitettiin ja lähetettiin kehitettäväksi. Filmien hintoihin sisältyi usein kehitys- ja postimaksut.  Dia-positiivi-filmin kehitys onnistuu toki "kotonakin", mutta se on oma lukunsa.




Takaisin projektoriin: Kuvassa projektori, jonka diakmpaan olen laittanut kolme kehystettyä diaa.
Niistä keskimäisen on mekanismi siirtänyt koneeseen; lampun ja projisointiobjektiivin väliin. Projisoinnilla tarkoitetaan kuvan heijastamista seinälle tai valkokankaalle. Kuvan yläreinassa näkyy heijastettu kuva, mutta se "palaa puhki", kuvan suuren valoeron vuoksi.



Liitin tämän kuvan vasempaan yläkulmaan kuvaleikkeen kuvasta,  jonka otin mittaamalla valotuksen heijastetun kuvan kohdalta. "Valkokangas" näkyy mustana. Digikameran dynamiikka on melkoinen (Canon 5D "classic")



Kiitokset!

Sain tämän diaprojektorin lahjoituksena. Laitan aika-ajoin nettiin ilmoituksen, jossa peräänkuulutan vanhoja tai uudempiakin valokuvia, dioja, ja erityisesti olen kiinnostunut vanhoista negatiiveista.  Sellaisista joilla ei ole omistajilleen tai haltuunsa saaneille enää merkitystä tai arvoa, ja jotka muutoin saattaisivat päätyä roskikseen tai nuotioon.

Niin tein nytkin; runsas viikko sitten. ja olen saanut muutaman yhteydenoton. Eräät kuvat sain lainaan, ja palautan sen jälkeen kun olen käynyt läpi, ja digitoinut mahdolliset merkittävät tai muutoin mielenkiintoiset. Kuvat eivät päädy Facebookiin "tykkäyksiä" keräämään. Paitsi mahdollisiin historiaa ja vastaavaa aihepiiriä käsitteleviin suljettuihin ryhmiin joissa niiden arvo ja merkitys on merkittävä.
Museoviraston ylläpitämä kansallisarkiston kuvakanta on pääasiallinen paikka, johon merkittävät kuvat lähetän. Kyseessä on "vapaaehtoistyö" josta ei saa palkkaa eiikä palkkiota.

Tämä diaprojektori: Minulle tarjottiin sitä, josta en ensin kovasti innostunut. Mutta päätin kuitenkin "pelastaa". Mukaan oli löydetty pari dialipastakin, joissa enimmäkseen lomakuvia 80-luvulta, mutta myös joitakin paikallisempia maisemia korkealta kuvattuna. Projektoriakin ajattelin lopulta siinä mielessä, että sillä saattaisi olla näyttö- ja käyttöarvoa, jos joskus pystyn ja saan mahdollisuuden valokuvanäyttelyn järjestämiseen. Sellaisen, mutta hiemna "erilaisen" näyttelyn järjestäminen, on hautunut pääni sisällä jo kauan.

Kiitokset teille jotka olette ananeet minulle kuvianne, käyttöön tai lainaksi. Ja kiitokset tämän diaprojektorin antaneelle pariskunnalle. Siitä on minulle iloa, jota toivoitte sen antavan. 



Ilmoitusasiaa lopuksi


Otan mielelläni ja kiinnostuksella jatossakin vastaan kuvamateriaalia.
Facebookiin laittamani "ilmoitus" kuuluu näin:

"Keräilen, restauroin ja arkistoin vanhoja ja uudempiakin filmejä, negatiiveja, dioja, paperikuvia. Harrastuksekseni ja joskus yhteiseenkin hyvään: Museoviraston kuva-arkistoon ja vastaaviin, jos tai kun vastan tulee kulttuurillisesti tai historiallisesti merkittäviä tai mielenkiintoisia kuvia.

Otan vastaan tai lainaan  edellämainittuja. Jos olet hävittämässä, tai muutoin ovat kaapissa tiellä: ota yhteyttä. Älä vie roskiin, pelastetaaan ne.
Ja luottamuksellisesti: Kuvat eivät päädy minnekään typerään tai vääränlaiseen julkisuuteen.
Vaihdossa mahdollisesti kahvipaketti, tai suklaata ellei kahvi maistu."

Ilmoituksen liitteenä olen käyttänyt tätä kuvaa negatiivista ja siitä digitoidusta positiivikuvasta päällekäin:







Yhteystietoni:

sähköpostitse:  jorma.lindqvist @ saunalhti.fi

Facebookissa yksityisviestillä tai seinälle:
https://www.facebook.com/jorma.lindqvist





Porissa: 25.5.2016



22.5.16

Elämän "parhautta"

Kuva tammikuulta. Hänen kätensä.


Työni parhaita hetkiä, eilen: Syöttäessäni iltapaa eräälle herrasmiehelle (Aito vanhanajan herrasmies, mutta armottoman muistisairas -ikää joku 90).
Olimme kahdan, rauhassa hänen huoneessaan. Normaalisti hän suoriutuu syömisestä melko hyvin itsekin, mutta välillä väsyy.

Hän aloitti: "Onko sinulla vaimoa -saanko kysyä". Kerroin että on.
Totesi siihen jotenkin nöyrällä, Oiva Lohtander-maisella äänennuotilla: " 72 vuotta " -tarkoittaen olleensa vaimonsa kanssa, ei kaikkia vuosia aviossa, mutta sitäkin kuutisenkymmentä vuotta.
-Katsoi kaukaisuuteen, hiukan hymyillen ja jatkoi: "on ollut myrskyäkin, mutta niin pitääkin olla välillä"
-Oli hetken hiljaa, katsoi sitten vakavana suoraan silmiini ja totesi jotankin lakonisesti, mutta vakavasti minulle: "Ei ihmissuhde ole mikään moottori"

Olimme hiljaa. Pidin itsestäni kiinni.
Hän sai syötyä. Kiitti. Toivotimme molemmat hyvää yötä.
Kerroin tulevani tänään aamuvuoroon, ja sanoin että nähdään huomenna. Hän vastasi: "toivottavasti".


Hankin leipäni ja paljon muuta, työskentelemällä lähinoitajana vanhusten parissa hoivakodissa.
Merkittävä osa työstä liittyy saattohoitoon




Porissa, seuravana päivänä: tänään  22.5.2016

19.5.16

Kamera vai kännykkä




Olen toista viikkoa ihmetellyt tai opetellut uuden puhelimen toimintoja, varsinkin sen kameraa jonka perusteella puhelimeni ensimmäisen kerran valitsin.
Aiemmin muut ominaisuudet ovat olleet päälimmäisinä, ja kamera on ollut yhdentekevä. En ole uskonut mokomiin, vakavasti tai tosissaan otettavina vaihtoehtoina "oikealle" kameralle.

En usko nytkään, jos kyse on kännykän vertaamisesta järjestelmäkameraan. Vaikka pari mainoslausetta sanoo että muutama puhelinvalmistajan "lippulaivamalli" on jo korvaamassa, tai muistuttaa hyvin paljon järjeselmäkameraa: DSLR:ää (Digital single lens reflex). Valokuvaukseen syvemmin perehtymättömille, mutta aihetta kiinnostuneena seuraaville selvennykseksi: järjestelmäkameran nimessä typerä sana; järjestelmä tarkoittaa sitä että kameraan voidaan vaihtaa erilaisia optiikkoja; putkia; linssejä; laseja; kakkuloita. Lisäksi erillisiä salamalaitteita, kaukolaukaisimia, loittorenkaita linssin ja rungon väliin, palkeita, suodattimia linsseihin, suurentavia lähilinssejä, ja vaikka mitä. Järjestelmäkameran monimutkaisuuden ja roinamäärän vastapainona ovat kompaktit pokkarikamerat, joilla vain lauotaan kuvia ja katsotaan mitä sattui tulemaan. Toki niitäkin on sellaisia joiden säädöillä voidaan vaikuttaa loputulokseen melko paljonkin, ja muistuttavat käytöltään isompia järjestelmiä.

Uskon että melkein kaikilla järjestelmäkameralla kuvaavilla on kakkos- tai ainakin kolmoskamerana pokkari. Niin minullakin oli. Mutta tämän kamerapuhelin-ihmeen hommatessani, päätin ettei laitelukumäärä kasva, ja myin sen pois. Vähän hirvitti, kun en vielä tiennyt että onko puhelimesta vieläkään sen korvaajaksi. Tähänastisten kokemuksieni jälkeen ei hirvitä enää.
Käyttötarkoitus johon pokkaria käytetään, on sama kuin kamerapuhelimenkin. Joku tekee kummallakin "vakavaakin" valokuvaa, mielestään. Mutta kyllä molemmat ovat parhaimmillaan kuvamuotoisten "muistiinpanojen" tekemisessä.


Tällaisissa:


Nappasin pikaisesti kuvan, avaamastani kahvipaketista. Uudesta tuttavuudesta, jollaisia silloin tällöin lähtee kaupoista mukaani vanhan mutta viime aikoina hieman taka-alalle jääneen kahviharrastukseni muistuttaessa olemassaolostaan.  Kuva on siis otettu kännykällä. Ei aivan käsittelemätön, mutta ilman suurempia säätöjä valmista "käyttökuvaa"



Parvekekuvadokumenteissa, joita olen ottanut viime aikoinakin miltei päivittäin, mutta en aivan niin säännönmukaisesti kuin vuosi sitten jolloin otin kuvan joka ikinen päivä. Näitä otan nimenomaan kuva-muistiinpanoiksi, sään ja ympäristön seuraamiseksi.
Ylläoleva on tältä aamulta, klo 9. Ja nyt kännykkäkuvana. Aiemmin pokkarikuvina ja paljon DSLR-kuvinakin. Ja mahdollisimman vähän käsiteltyinä, kokomuutosta lukuunottamatta.


Vertailun vuoksi "oikealla kameralla" sama kuva:

Ero on äkkikatsomalla jo melko pieni. Kameroiden kennoissa on suurehkot erot: kännykän kenno 10 megapikseliä suurempi pikselimäärältään, mutta fyysiseltä kooltaan ehkä vain kolmasosa täysikennoisen dslr:n vastaavaan. Kännykkä:  23 Mpix, Canon 5D "c" 13 Mpix.


Mennään lähemmäs kuvia

Avasin kaksi edellä kuvaamaani parvekekuvaa täysikokoisina näytölle, ja rajasin niistä kuvakaappaukset. Eli tämä kuva esittää sitä, miltä kuvat näyttivät tietokoneen ruudulla vierekkäin.
Lopputulos menettelee kännykänkin (Sony, vasemmalla) ottamana, ja mikä tärkeintä: se on äkkiä tehty. Kuvatekstiksi riittää puhelimen merkki, malli, ja toteamus että automode.  Senkun painat nappia ja laite huolehtii lopusta.

Järjestelmäkameran kuvakin voisi jättää ilman tuollaista kuvatekstilitaniaa, mutta sen kanssa kuvatessa tulee automaattisesti otettua huomioon monia asioita. Linssin valitsee tilanteeseen sopivaksi. Herkkyyden valoisuuden ja kuvan tarkkuustarpeen mukaan. Valon riittäessä, mennään aukon sanelemana, ja valotuskorjaus tehdään valoisuuserojen perusteella. AUTOMODE on käyttäjän korvien välissä toimiva kokemukseen ja näkemykseen perustuva alitajuntainen "mode", joka toimii vaihtelevalla intensiteetillä. Tällaisessa parvekeräpsyssä se luovuttaa suurimman osan jälkikäsittelyllle, jota tässä tapauksessa ei kuitenkaan tarvinnut ajausta lukuunottamatta paljoakaan tehdä.


Lopputulos


Parveke-sääkuva joka päätyy arkistoon, ja nuo kaksi muuta roskikseen. Arkistokuva on kooltaan pieni: pitkä sivu 1024 pikseliä, kun edelläolevat nettiin testimateriaaliksi sopivaa 2048 kokoa.
Alakulmaan päivämäärä ja aika ja valmista on.

Kumman kameran kuva; kännykän vai järjestelmä-järkäleen?
Tässä tapauksessa "oikea kamera" vei lopulta voiton, ja sen kuva päätyy  talteen.
Huomenna jätän sen taas pöydälle ja käyn parvekkeella kännykän kanssa painamassa vain nappia.
Niin se kehitys kehitty.





i Björneborg: den nittonde maj 2016

10.5.16

Tiput ja Tipula





Aamulla





Katsoin aamulla tällaisen okulaarin läpi, mutta sitten heitin kameran hyllyyn ja päätin etten muutamaan päivään koske filmitouhuihin.




Mietin aamulla, että lintujen kuvaaminen on syksyhommaa, kun en ole viitsinyt lintutorneille ollenkaan. Saisi olla koko paska. Mutta sitten näin pihalla oudon linnun. En ole ennen nähnyt kottaraista. Tai olen varmaan, mutten huomioinut.
Rusakkokin, mutta ei citykani eikä -jänis. Porissa ei ole citykaneja, tai en minä ainakaan ole nähnyt.



Rannassa


Mentiin meren rantaan , että saatin raitista ilmaa ja aurinkoakin.
Nokikanat rakensivat pesää.

Kokeillin nokikanojen pesän lähellä kännykän videokuvaussysteemiä. Koskaan ennen en ole kännykällä videota kuvannut. Nytkin oli mielessä enemmänkn äänenlaadun testaus. Kuuluuhan se varoitusääni siellä. Vähän pumppaa, mutta kuitenkin.



Rantakäärmekin nähtiin. Jätin reissusta tarkoituksella "oikean" kameran kotiin. Mutta tuli  kuva kännykälläkin.



Kallossakin kurvattiin, josko sinne aiottava kahvilavaunu olisi jo aloittanut toimintansa. Kuten näkyy, ei ollut. Kuullessani kahvilahankkeesta haistatin ensin, ja lupasin että niin kauan kun siellä sellainen on, pysyn pois.
Nyt olen antanut itseni ymmärtää, että olkoon. Voihan siinä kupillisen hankkiakin. Ja nähdä ihan oikea julkkis: Metsolat- TV-sarjan Erkin, eli Kari Hakalan, joka kahvilavaunua Kallonnokkaan puuhaa.
Siis ei majakkarakennukseen, ei pavilijonkiin, ei luotsiasemalle, vaan tähän "liikenneympyrän" keskiöön. Siihen se on tulossa!


Tipula

Tipulaksi kutsuttiin Porin Liisantorin laidalla olevaa tyttölyseota, josta sittemmin tuli vaikka mitä koulua ja muuta. Lähdin sinne vielä illansuussa. Samalla pariin muuhunkin paikkaan, mutta ne eivät ole merkittäviä.
Tyttölyseon sisäpihalla kerrottiin olevan Emil Cedercreutzin veistämä patsas: Itkevä tyttö. Sitä kuvaamaan, kun olen patsaita kuvaillut, ja Face Bookin albumiin keräillyt. Tämä mokoma puuttui. Niin kuin muutama muukin, mutta matkan varrelle kun sopi, niin menin ja kuvasin.

Tein kollaasin. Patsas on vuodelta 1928. Se on Marttayhdistyksen lahja ja kunnianosoitus sota-ajan naisille. Minua kiinnostaa veistäjä ja hänen työnsä. Kotikontuni ja alakoulun sivistykseni kun on samasta pitäjästä.


Kiersin tipulan, tai kutsun taloa Liisanpuistoksi, koska siinä toimii sen niminen ravintola; opetusravintola. Hyvä sellainen. Tämä sisä / takapihalta.


Meinasin jättää tämän etupuolen kuvaamatta, kun siitä minulla on kuvia vaikka kuinka. Mutta otin ajankohtaisräpsyn kun paikan päällä olin. Se on tuo etualan rakennus se "tipula". Tyttölyseo... jne etc.


Miten se syntyi; siis Tipula

  • 1880 perustettiin Poriin suomenkielinen tyttöjen koulu. Aluksi viisiluokkainen alakoulu.
    Se aloitti toimintansa vuokratiloissa, nykyisen Suomalaisen Klubin talossa.
  • Ellisabetintorin, siis nykyisen Liisantorin länsilaidalle rakennettiin uusi rakennus tyttökoululle vuonna 1902. Siis tuo keltainen talo. Siinä oli alunperin erilainen kattorakenne: tornia ja tötteröä.
  • 1906 aloitti toimintansa myös lukio. Koulusta tuli tyttölyseo.
  • Kuninkaanhakaan valmistui 1960 uusi koulurakennus, johon tyttölyseo eli TIPULA muutti.
    Siellä se toimi, kunnes peruskoulu-uudistus 70-luvun alkupuolella pisti koko koulusysteemin  uusiksi. Viimeinen tyttölyseon lukuvuosi oli 1973- 74.
    Sen jälkeen siitä koulusta tuli Kuninkaanhaan yläaste ja lukio. Lukio lopetettiin 2009. Yläaste jatkaa edelleen. 

Liisantorin laidan jatkot

  •  Tyttölyseon eli tipulan häivyttyä, 1960, alkoi rakennuksessa toimia Malminpään kansakoulu, tai keskikoulu -jossain vaiheessa.
    Malminpää oli silloinen nimitys kaupunginosalle. Saattaa olla vieläkin.
  • Kun se malminpään kansakoulu loppui, niin tilalle tuli ammattikulu, palveluopisto, winnova. Winnova toimii siellä siis edelleen, kunnes uusi Kampus valmistuu 2017 Asema-aukiolle, puretun keskon tilalle. Silloin koko winnova muuttaa Tekunkorpeen, josta teku muuttaa uuteen kampukseen.
    Mitä sitten tapahtuuu Tipulalle? Liisantorille? malminpään kansakoululle?
    Ehkä tiput kokoontuvat siellä edelleen, muistelemaan tipulan aikoja  --kuten nykyisinkin tekevät.

Patsas-albumini karttuu hiljalleen, ja löytyy Facebookin avoimesta osoitteesta:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151949170087980.1073741841.650072979&type=1&l=d5ec07937d

 




8.5.16

Filmi purkkiin, pimeään ja kuvia




Edellinen blogipäivitykseni karkasi filmikuvauksesta sivuraiteelle, ja ajattelemani jatkokertomus ensimmäisen filmin taipaleesta kuviksi katkesi.
Filmi on nyt kehitetty ja kuvaakin syntyi.  Latentista negaksi, ja edelleen positiiviksi. Ei kuitenkaan paperille saakka.


Hourein eilen illalla uusiutuneen flunssan kourissa, mutta illan hämärtyessä päätin laittaa muutama päivä sitten valottamani filmin kehityspurkkiin.
Homma täytyi tehdä illalla, kun päivänvalo ei enää tunkeutunut vaatehuoneen oven raoista.
Filmihän laitetaan kehityspurkkiin täysin pimeässä, toisin kuin vedostaminen jonka voi tehdä suojavalon himmeässä valossa. Jostain olen lukenut että olisi jokin valo jonka aallonpituus ei hunnuta filmiä. Mutta onnistuu työvaihe sysipimeässäkin.
Kuvassa ei ole pieleen menneen tankkilatauksen tuloksena oleva filmisekamelska, vaan purkkiin laitetun filmin suojapaperi .


Kehittäminen

 

Mittasin kehitteen lämpötilan. Huoneenlämpöinen oli kaksi astetta lämpimämpää kuin standardi. Taulukosta kehitysaika: puolitoista minuuuttia pois 20 asteisen arvosta.


Tarpeet tiskipöydälle, ja tabletin kelloon ajastin päälle. Kemiat vuoron perään tankkiin ja pois.
Kehite, keskeyte, huuhtelu, kiinnite.


Lopuksi virtaavan veden huuhdeltavaksi.



Ajastin pariinkymmeneen minuuttiin: "Final countdown"


Jännitys ohi: Filmi pois spiraalilta,  runsaimmat vedet pois pinnalta, vetämällä filmi sormien välistä ja sen jälkeen tangolle kuivumaan.
60-vuotiaan kameran suljin toimi, samoin himmennin. Negatiivi ei ole erityisen hyvä, mutta täysin käyttökelpoinen valotukseltaan.
Sen verran töppäsin spiraalille laitossa, että avasin filmin alkua valoisassa huoneessa, leikatakseni filmin pään kulmiin pienet viisteet. Sekin pitää tehdä pimiössä. Pari ruutua paloin mustaksi sen takia.




Negatiivista  positiiviksi






Leikkasin filmin kolmen ruudun pätkiin. Niistä ensimmäinen liuska "valopöydälle", josta kerron seuraavassa kirjoituksessani.
40 millinen objektiivi kameraan, ja +3 lähilinssi sen nokalle. Ruutu peittää kuva-alan korkeussuunnassa. Räps.

Saatu kuva photoshoppiin, ja Invert.  Kuva ilmestyi näytölle.
Filmin taustapaperi on hieman päästänyt valoa filmin reunalle, mikä näkyy kuvan oikean reunan puhkipalamisena. Seuraavan rullan kanssa tarkempana.
Olen loputulokseen tyytyväinen. Seuraava vaihe on kuvata nega osissa makrolla. Ja käsitellä se tarkasti lopulliseksi tiedostoksi.



Pistin vertailun vuoksi filmikuvan ja digillä otetun vierekkäin, samaan ruutuun. Kuvausaika sama.
Muunsin digivärin harmaasävykuvaksi photarilla, en siis ottanut kuvaa niin että olisin valinnut kameran säädöistä mustavalkokuvatilan.
Sääsin saamaani digi-mustavalkoista jonkin verran kelta- ja punasuodattimella, mutta en ylenmääräisesti. Sävyalat voi jokainen itsekseen verrata ja todeta. Mikään pakko mustavalkoista ei tietenkään ole kuvata ollenkaan.



Se kännykkä





Posti toi eilen, vai toissapäiväkö se oli -en muista kun olen ollut niin bronkiitissa pari päivää, kameran -ei kun puhelimen.
Edellisessä päivityksessäni kirjoitin pokkarijuttua. Myin pokkarini, ja luotan että tämä paikkaa sen tehävän. Ainakin alku on lupaavaa, sen perusteella mitä olen parvekkeelta ja sisätiloissa päässyt vähän tuntumaa ottamaan.
Megapikseleitä on 23, täyskokoisen kuvan pitkä sivu 5520 pikseliä 4:3 suhteella. Kennokaan ei aivan nanokokoa, kuten monissa vastaavissa. Sony Xperia Z5

Lopuksi:   Kuva kamerasta kamerapuhelimella



Nyt peiton alle potemaan keuhkoputkentulehdusta ja huomenna lääkäriin  .  .  .
Ättttshiiiii!



,
Täytyihän autostakin
Flexaretilla filmikuva ottaa.
Ulkopuolelta




-

6.5.16

Yhden aikakauden loppu ?



 Prologi

 

Kyseessä on erään kamerani elämänkaari, joka omalta osaltani päättyy tänään. Tai kameratyypin, joka aika-ajoin pistää minut miettimään. Pokkarikamera on sellainen.
Pokkariksi kutsutaan kooltaan pienehköä kameraa. Nimitys tulee alunperin englannin kielestä:
Pocket camera - taskukamera. Sellainen se on; mahtuu taskuun, tulee otettua mukaan mahdollisesti silloinkin kun mukana ei jaksa raahata "oikeaa kameraa" eli järjestelmäkameraa raskaine ja kookkaine objektiiveineen.
Pokkarikin on oikea kamera! Jotkut huomattavastikin parempia kuin järjestelmäkamerat. Sen rajoitukset pitää ottaa huomioon, ja kuvien käyttötarkoitus. Monissa on julmetut zoomit, mutta pienimmissä ne ovat vain "hätäkäyttöön". Laajakulma on hyvin käyttökelpoinen 90% kuvaustilanteissa joihin nämä on tarkoitettukin.





 Olympukseni tarina

Pidin pienimuotoista passi-valokuvaamoa, ja erikoisempiin palveluihin keskittynyttä kuvapalvelua 2010-2012. Kalusto oli vaatimatonta, verrattuna yleiseen trendiin. Jossain vaiheessa toiminta päättyi, ja minulla oli käsissäni sen jäljiltä kaksi melko väsynyttä kameraa. Lisäksi varastooni jäi kevyt studiosalamasetti, kuitenkin laatu-Elinchrom.
Myin sen pois, ja hankin tilalle tämän Olympuksen loppukesästä 2012. Ostin kameran Prisma-tavaratalosta, jossa se oli tarjouksessa. Fotokaupassa hinta oli noin 30% korkeampi. Hinnat kohtasivat ja sain kameran jolle minulla oli käyttöä. Salamasetti olisi homehtunut varastoon. Tarvitsin vedenkestävän kameran, koska harrastin melontaa. Tämä on aidosti suojattu 10 metrin syvyyteen asti.


 Nyt - nykypäivä, kuten elokuvissa otsikoidaan

Kerroin "pari kirjoitusta sitten" kännykkäni katoamisesta ensimmäisellä filmikuvausreissullani. Proseduuri johti siihen että tilasin operaattoriltani uuden puhelimen. Puhun ja tekstaan, surffaan hyvin vähän, joten tässä tapauksessa valkkasin mallin sen kameraominaisuuksien ja näytön perusteella. Koosta ja painosta viis.
Eilen illalla näin somessa erään henkilön kertovan pokkarinsa rikkoutumisesta. Kommentoi, että kuvaaminen jäissä toistaiseksi. Aamukahvia juodessani, koneen ääressä kuten aina, näin pokkarini näytön vieressä. Pistin kommentin kameransa menettäneelle: täältä löytyisi passeli apu. Ja hinta aseveljellinen. Hän harkitsi 10 minuuttia, mutta päätyi järjestelmäkamera-ajatukseen, jonka joku muu kommentoija hänelle herätti. Hyvä niin; valokuvauksesta kiinnostunut ja innostunut saa sillä aikaan ilman muuta enemmän kuin pokkarilla. Siiis kuvallisesti.

Unohdin koko jutun hetkeksi, mutta sitten hoksasin että voisihan tuon olympuksen muutoinkin myydä pois tilaa viemästä, vaikkei kovasti tilaa viekään.
Laitoin pariin myyntiryhmään, ja omalle "seinälleni" ilmoituksen että täältä lähtee.
Hinta kohdalleen, ja kyllä lähti. Olisi lähtenyt useampikin, jos niitä olisi.
Kamera menee illemmalla "hyvään kotiin", tähän melko lähelle toisellepuolelle jokea.
Ja itse menen postista noutamaan sinne samoihin aikoihin saapuvaa 23 megapikselin "ihmettä", jolla voi soittaa puheluitakin. Liittymän avautumista "joudun" odottamaan vielä 4 päivää.
Sen ajan olen Evp: Elän vaimoni puhelimella.


Viimeiset kuvat Olympuksesta, mutta ennemminkin sen
alla olevasta jalustasta ja sen kinopäästä



Kerroin edellä, että ostin aikoinaan pokkarini ruokakupasta; Prismasta. Vertailu kannatti silloin, ja niin se kannatti kuukausi-puolitoista sittenkin. Silloin oli Rajala-pro-shopilla, sillä tunnetulla kamera- ja fotokaupalla Digiviikko; stokkan hulluihin päiviin rinnastettava kampanja.

Olin juuri rikkonut ja modannut "arkijalustani" (se kevyempi versio), ja jalusta oli hankintalistalla.
Yritin ihan tosissani ostaa ra(h)jalasta jonkun slikin, mutta homma kaatui kankeuteensa.
Selasin nettiä vimmatusti, löytääkseni Porista kaupan josta ostaa jalusta. Päästä sitä vääntelemään ennen ostoa.
Prisma, Anttila, Citymarket, Motonet, Giganttikin. Ei sopivaa tai ei varastosaldoa. Ja minä halusin keikki heti mulle nyt.
Satunnainen apu löytyi Expert-kodinkoneliikkeestä, jonka sivulla oli slik. Menin kauppaan, Aittaluotoon. Ei ollut enää slikkiä, mutta ylläolevan kuvan Velboni oli. Aiempikn arkijalustani oli velbon, mutta aivan paskalla kinopäällä. Olin penseä uudenkin suhteen. Mutta se on nyt muutaman käyttökerran aikana osoittautunut oikein hyväksi. Kunhan totun siihen että tiltille on oma ruuvinsa ja kahva on kiinteä. Inhoan kuulapäitä.
Tiltti ja panorointi ovat molemmat säädettävällä vaimennuksella. Ruuvit päälekäin. Miinuksena pystykuvauksen puuttuminen. Mutta jos sellainen on välttämättömyys, niin ruuvaa kameran poikittain pohjalevyyn ja säätää tiltin jaloilla.
Isossa jalustassanikaan ei ole pystykuvausmahdollisuutta. Videojalusta kun on, niin kuin tämänkin alkuperäistarkoitus.
Kamerojen resoluutiot ovat kuitenkin sellaiset, että potrettia saa rajaamalla vaikka mistä.

Tämä tästä: Pienenä väliasiana,  filmikuvaus- ja filminkehitysjatkokertomukseeni joka jatkuu myöhemmin.
Epilogi jäi lyhyeksi, mutta jääköön


c
.




.

5.5.16

Kemiaa


Laitoin tänään kemiat kuntoon. Tarkoitan filminkehityksessä käytettäviä kemikaaleja, joita kemioiksi kutsutaan. Prosessi kooostuu kolmesta, jossain tapauksessa neljästä aineesta. Mutta kahdellakin onnistuu.
Jos neljä, niin  1: kehite, 2: keskeyte, 3: kiinnite, 4: lopphuuhtelu. Lisäksi tarvitaan vettä, virtaavaa sellaista -melko paljon.

Sekoitin ylläolevan kehitteen, mutta tein puolikkaan "satsin", koska rullafilmiä varten tarvitsemani nestemäärä on juuri puolet pakkauksen mahdollistamasta määrästä. Punnitsin jauhekomponentit ja jaoin kahteen erään. Sekoituksessa käytin mittalaseja, vaikka vaakakin houutteli. Ominaispaino kuitenkin eroaa 40 asteisella vedellä johon jauheet sekoitetaan, 20 asteisesta.
Pilkunnussimiseksi homma menee, koska ainemäärät ovat pieniä. Ämpärikaupalla sekoitettaessa ei ole niin tarkkaa.

Stock- liuos on suoraan käyttövalmis, mutta jos filmejä on paljon, se voidaan laimentaa 1:3 käyttöliuokseksi. Vähäisellä filmimäärällä ja tiheällä kuvaustaajuudella stock on käyttökelpoisempi. Diagrammi ja taulukot kertovat miksi.




Kiinnite on nestemuodossa, laimennus yksinkertaista. Yksi osa väkevää, neljä osaa vettä. Suoraan puoli litraa.


Valmis filmikemia uolen litran pulloissa. Päädyn käyttämään stock-kehitettä.
tein keskeytteenkin, vaikka se ei ole aivan välttämätön. Sillä saa kuitenkin kehitysprosessin pysähtymään juuri silloin kun sen pitääkin päättyä.
Etikka-keskeyte ajaa asian hyvin.
Huuhteluainetta en käytä, koska vesimaksumme on vakio. Se lyhentäisi filmin pesuaikaa kiinnitteen jälkeen noin viidesosaan, ilman ainetta filmiä pitää huuhdella kemioiden jälkeen vedellä noin 20-30 minuuttia.

Etenen hitaasti, päivän kerrallaan. Olisin voinuut kuvata filmin,  sekoittaa aineet ja laittaa filmin spiraalille samana päivänä kun tarpeet tulivat, mutta hiljaa hyvä tulee. Toivottavasti.

Huomenissa pimiöön (vaatehuone aamulla,  ennen puoltapäivää), ja filmi kehitykseen.



4.5.16

Filmikuvauksen ensimmäiset kohteet



Ladattuani filmin kameraan menestyksellisesti(?), oli mietittävä minne lähden sitä valottamaan. Maisemakameraksi kaksisilmäisen etupäässä miellän, mutta kuvista saattaa tulla maisemakuvina melko latteita ja ahtaita, koska polttoväli on ns. normaali ja kohteista täytyy mennä riittävän kauas.

Ajattelin ensin, että jotain uutta ja erilaista etsimeen, mutta päädyin "helppoon" ja suosittuunkin. Porin varmaankin eniten kuvattu rakennus ja sen ympäristö on Kallon pikkumajakka. Sinne siis ensin. Ja ensimmäiset ruudut majakasta sekä sen vieressä olevasta purjehdusseuran pavilijongista.



Koska kamerassa ei ole valotusmittaria, käytin ensimmäisiin otoksiin säädöt saadakseni digijärjestelmäkameran mittaria. Samalla napsein sillä kuvat filmikameran kohteista ja ympäristöstä jossa touhusin.
Flexaretin jalustakierre on kooltaan tavallista suurempi. Nykyjalustojen pikakiinnityslevyjen ruuvit ovat siihen sopimattomat. Mutta apu löytyi isosta jalustastani, jota käytän melko harvoin. Sen kameralevyn pohjassa on ruuvattuna säilytyspaikoilleen neljä erikokoista ruuvia. Niiden joukosta löytyy "flexallekin" sopiva.
Samalla tuli varmistettua tukeva kuvausalusta. Jalusta painaa viitisentoista kiloa (en ole punninnut), ja jo kameraan kiinnitettävä pikakiinnityslevy suunnilleen saman kuin kamera.



Ärsytysmomentti!

Joku joskus ihmetteli somessa, että onko jotain järkeä kuvata kameraansa. Ja nyt joku toinen, että on"yllättävää kuulla, että jossakin linnunpöntössä olisi se isompi kierre käytössä."
Ensimmäinen vittuili suoraan, ja käskin hänen painua naarashevosen sukuelimeen.

Tämä toinen saattaa olla kommentteineen vilpittömällä asialla, mutta tyyli ärsyttää jotenkin.
Jossakin linnnunpöntössä viitannee linnunpönttöjen väliseen vertailuun, mutta toisaalta sananvalinta tuntuu vähättelevän linnunpönttömallista kameraa muihin verrattuna.
Olisi se isompi kierre: OLISI!!??  Kyllä se ON. Mitä minä muuta väittäisin?
Pistän mokomat käkättäjät estolistalle somessa, etten enempää yllätä! Minusta on tullut kärsimätön, mitä tulee itsestäänselvien faktojen kommentoinnin tasoon. Ihme h**vetin suunsoittoa!

Huuuh... kyllä helpotti.



Asiaan takaisin




Siirryin kivikallosta pengertielle, ja otin pari otosta rannikkovartioaseman (ent.luotsiasema) ja pursiseuran sataman suuntaan. Otin pari kuvaa vaakapanoroinnilla, samoin kun digillä stäkkäystä silmälläpitäen. Eräs kuvantekomenetelmä mielessäni.
Kuvassa näkyy hauska ilmiö, kun etsinkuilu on kamerassa auki, ja se ikäänkuin mulkoilee kuvaajalleen yläsilmällään :)





Käänsin filmikameran "manunrannan" suuntaan, Uniluotoa kohti. Valonmittauksen yhteydessä nappasin pari kuvaa digillekin. Yhden lintuparvesta jonka luulin olevan "pelkkiä" lokkeja.
Joukosta löysin kotona kuvia täysikokoisina katsoessani  reunasta kuulemani mukaan yhden melko merkittävän havainnon;  "lintuhaviksen" joka päätyi Tiiran havaintotietokantaan(linkki)
Kyseessä avosetti, joka on satunnainen ierailija näillä leveysasteilla. Normaalisti pesii ja esiintyy Tanskassa, Etelä-Ruotsissa ja Viron rannoilla.




Samalla näin kevään ensimmäisen västäräkkini. On niitä ollut kotipihallammekin, mutta en ole päässyt itse näkemään.




Lopulta palasin kaupunkiin -huomatakseni että kännykkäni oli jossain muualla kuin autossa. Hyvä niin!


Tulipa ajeltua: takaisin kalloon, kuvauspaikallle ja kallionkoloihin. Ei löytynyt.
Kotiin, ja soittamaan vaimon puhelimella omaani. Se oli sammunut, ilmeisesti jäänyt oman autoni pyörän alle tai pudonnut kalliolle ja vierinyt mereen.
Siitä sitten ElisaShopittiin, hankkimaan uutta simmiä varapuhelimeen (iPhone 4S), ja sulkemaan vanhaa.
Simmi tuli, liittymä siirtyi Saunalahdelle, kun niin kuulemma tekevät säännönmukaisesti kaikille vanhoille Elisan liittymille, kun muutosia tulee eteen. Omani on vanha: se näki päivänvalon silloin kun operaattorin nimi oli Radiolinja.

Myyjä kovasti kauppasi Elisa-viihdedigiboksi-nopeanetti-systeemiä, mutta kerroin etten minä saa sellaista ilman takuumaksuja, kun jokunen edesmenneen firmatouhuni rästi rasittaa luottoani.
"Tyyppi" tsekkasi tietoni, ja sanoi että rasite on poistunut. Riemastuin tiedosta, mutta en edelleenkään lämmennyt viihde-laajakaistalle. Vanhat systeemit saavat kelvata ainakin toistaiseksi.
Uusi, siirretty puhelinliittymäni avautuu vasta 10.5. Siis viikon kuluttua. Myyjä kysyi, pärjäänkö. Pärjään. Ihnoan koko vehjetta, mitä puhelimen perinnekäyttöön siis puhumiseen ja viestimiseen tulee. Lukuunottamatta läheisteni kanssa tapahtuvaa kanssakäymistä.

Kotiin palattuani sukelsin Elisan sivuille, ja laitoin tilaukseen uuden puhelimen, kun en tykkää i-puhelimesta joka varapuhelin on. Simmi saa odottaa uutta luuria, jona pitäsi saapua siiiehn mennessä kun liittymä avautuu.
Niin, se uusi luuri: Valkkasin sen nyt kameran ja näyttöominaisuuksien perusteella.
Megapikseleitä :)))))     on kaksinkertainen määrä täyskennoiseen 5D-kameraani verrattuna. Katsotaan nyt sitten mikä se on kamerojaan.  Sony Xperia  Z5   -jos se jotakuta kiinnostaa.

Miksi otskoin: Hyvä niin!  ?
Katsoin juuri samana aamuna vanhaa puhelintani kriittiseen sävyyn: X-cover II (samsung) oli tullut tiensä päähän. Akkukesto aivan olematon, riippuen jostain asetuksista jotka söivät sen tyhjäksi parissa tunnissa jollei ollut tarkkana. Ohjelmien toimivuus hidastui vähitellen, ja laitteen joutui buuttaamaan jo melkein joka päivä. Käynnistyminen kesti ja kesti. Musitia olematon määrä, siis massasellaista: ohjelmien käyttämä data söi muistin niin, ettei kameraa voinut oikeastaan käyttää. Kolme kuvaa kun otti, niin vehje ilmotti ettei saa kuvia auki, kun muistia ei ole.
Seli seli... että saa uuden lelun?






Päästyäni kännykkäliittymäkaupasta menin sinne minne olin ajatellut meneväni meri-porista palattuani. Kuvasin rullan täyteen ja sitten kotiin. 12 kuvaa tuli saaliiksi, kuten 6x6 120 kokooon kuuluukin.




5D:n kenno on melko suttuinen. Pitää siivota. Mikähän tuo paatti on, kun ukko istuu tolpan nokassa.




Eilen tul töllöstä elokuva: Scream. Kallon kivikossa oli kivettynyt scream-naamio




Illallla oli ohikiitävä julmettu iltarusko. Tykkäyksiä 12334, kun tuollaisen tekeleen pistää someen.
(Kiitos vaan  :)  )




Rulla pois kamerasta, tänään



Pieni jännitysmomentti, kun avasin kameran, ja otin kuvatun rullan ulos. Ei levinnyt serpentiininä pitkin kämppää. Teippasin kiinni, ja laitoiin odottamaan päivää jolloin en mene iltavuoroon.






Seuraava askel on ladata filmi kehityspurkkiiin, tuolle valkoiselle spiraalille. Siitä toimenpiteestä  ei tule tänne kuvia, koska se tehdään täys-pimeässä.
Samaan syssyyn pitää sekoittaa "kemiat", eli kehite, keskeyte- ja kiinnitenesteet.


Niistä sitten kun homma on hoidettu. Uskoisin loppuviikolla.

------------


3.5.16

Totuuden hetki



"Totuuden hetki" käsillä. Rullafilmin lataus kameraan.

Olen sen tehnyt kymmeniä - varmaan sata kertaa. 20 vuotta sitten Hasselbladiin. Nyt  piti soveltaa, tämän "perättömän" Flexaretin kanssa.






Filmi ladattu.  Lataus sinänsä oli helppo nakki (bit of cace),  mutta ykkösruutu meni ensimmäisellä kerralla ohi. Kävin "pimiössäni", nyppäsin filmin kamerasta ja rullasin uudelleen puolalleen.
Toisella yrittämällä olin varovaisempi ja kävin parvekkeella päivänvalossa kelaamassa filmin 1-ruudun kohdalle.
Tässä filminsiirto toimii esim. hasselista poiketen portaattomasti. Ruutunumeron joutuu tihrustamaan pienestä punalasisesta aukosta. 


 Filmi siirrettynä "alkuun", eli ensimmäisen ruudun kohdalle.
 Normaalivalossa numero erottuu hyvin huonosti.



"Kuvalaskurin" suojaluukku suljettuna.



Mistä ja millaisesta kamerasta on kyse?



Flexaret on ns. keskiformaatin rullafilmikamera. Kaksisilmäinen "linnunpönttö", jossa ylempi objektiivi antaa kuvan tähyslasille eli etsimeen joka on kameran päällä ja johon katsotaan ylhäältä päin. Kameralla voi ottaa "pystykuviakin", katsomalla etsimeen vaakatasossa sivulta päin. Mutta kuvakoko on filmillä 6 x 6 senttimetriä, joten kuvista tulee sommittelultaan samanlaisia.
"Katukuvauksessa" kamera antaa paljon mahdollisuuksia!
Kamera on 50-luvulta, valmistettu Tsekkoslovakiassa. Se oli silloin  eräänlainen Rolleiflex-korvike, ollen hinnaltaan huomattavasti edullisempi mutta kuvanlaadultaan ja toimivuudeltaan melko samanlainen.



Filminlatauksessa käytettävät "kytkimet" kameran vasen sivu:
  1. Edellä kuvaamani "kuvalaskuri"
  2. Takakannen avausnappi. Ruuvataan auki ja painetaan, jolloin kansi /filmiluukku avautuu. "Älykkyystesti". Kun filmi on laitettu kameraan, ruuvataan takaisin kiinni, jolloin kansi ei pääse avautumaan vahingosssa.
  3. Filmipuolan (antopuola) vapautusnuppi: vedetään ulos, niin filmipuolan saa pois ja filmin asetettua paikalleen. Sisäänpäästettynä nuppi ei pyöri, eli filmiä ei saa "kelattua" takaisinpäin.
  4.  Filmin ottopuolan, eli puolan jolle valotettu filmi kelautuu, vapautusnuppi
  5. Etsimen kansi. Kun avataan, etsimen ympärille avautuvat "ladonovet", jotta kuva erottuu etsimessä paremmin.

 Kameran oikealla sivulla on filminsiirtopyörä. Siinä on räikkä, jotta
filmi pysyy kireällä. Siirto on muutoin portaaton, joten tarkkana.



Kuvattaessa käytettävät, ja liittimet sekä pääosat:
A) filmiobjektiivi  B) etsimen objektiivi


  1. Sulkimen viritysnuppi. Käännetään alas, jolloin suljin virittyy kuvausvalmiiksi. Jää ala-asentoon ja palautuu ylös kun kamera laukaistaan. 
  2. Laukaisin: Nupista vedetään kuvassa vasemmalle, jolloin kamera laukeaa. 
  3. Tarkennus, kuvassa kamera tarkennettu äärettömään.
    Nupin alla etäisyysasteikko 1-15m ja  "∞"   eli tarkennus ääärettömään
  4. Valotusajan asetus. Tässä kamerassa ajat 1 sekunti - 1/300 sekuntia sekä B- eli bulb, jolloin suljin on auki niin kauan kun laukaisin pidetään painettuna. 
  5. Aukon asetus, jolla valitaan himmentimen aukkoarvo. Täyden aukon arvo tässä objektiivissa 4,5. Pienin f22. Aukkoarvon numero on kääteinen aukon kokoon nähden. Suurimmalla arvolla f22 himmentimen aukko on pienin, f 4,5:llä himmennin
    on sulkimen avautuessa kokonaan auki.
  6. Salaman valitsin, eli salamasynkronointi eri salamoille, sekä vitka eli itselaukaisu.
    W-sync vanhemmille (tosi vanhoille) salamalaitteille.
    X-sync edelleen käytössä oleville salamamalaitteille
    Vihreä A: itselaukaisun valitsin, joka tässä kamerayksilössä ei toimi. 
  7. Salamasynkkaliitin.
  8. Lankalaukaisimen liitin. 

Seuraavat askeleet eteenpäin, tavoitteena kuva



Kuvatessa on käytettävä erillistä valotusmittaria. Asiaan perehtyneet tietävät, ettei näissä kameroissa ole aukon- tai ajan esivalintaa, älykkäistä automaattikuvausohjelmista puhumattakaan.
Valotussäädöt asetetaan edelläkuvaamieni aika- ja aukkosäätimien avulla. Filminherkkyydelle ei ole säädintä, koska kamerassa ei ole omaa valotusmittaria.
Ja hyvä ettei ole! Se olisi kuitenkain ajan kuluessa väsynyt ja lakannut toimimasta.
Samoin on väsynyt omistukseeni saamani seleenimittari, josta kuva alla. Sen sijaan nykyaikana on mahdollista käyttää älypuhelimeen tai tablettiin saatavaa valotusmittausohjelmaa, joista yllä oma valintani.



Eläkepäiviä viettävä valotusmittari, samalta ajalta
kuin kamera. Kenno on lopettanut työnsä, ja mittarilla
on enää koristearvo nättinä esineenä.

 Valotusmittari-ohjelmien testauksessa ottamani ruudunkaappaus, jossa vasemmalla "oikean" kameran valotusmittarin ja ohjelmien antamat arvot verrattuina kännykkämittarin ja tablettiohjelman antamiin. Kännykkäohjelma on riittävän tarkka, muta otan digikameran mukaan kun kuvaan filmille.




Kemian valmistelua

 

On kai kertomattakin selvää, että kehitän filmit itse. Kaupallisiakin palveluja on edelleen saatavana, mutta suurin osa niistä on tusinatuotantoa ja siten silkkaa soopaa. Paremmat palvelut ovat puolestaan kalliita, hyvinkin kalliita. Ja kehittämisen ilo on arvo sinänsä puuhanakin.

Valitsin kehitteeksi jauhemuodossa myytävän Ilfordin ID-11 kehitteen. Myyntipakkaus on litran stock-liuosta varten mitoitettu. Stock-liuos on ns. väkevä, josta voidaan laimentaa käyttöliuos kulloiseenkin tarpeeseen. Käyttöliuos, joka käytetään fiminkehityksessä, pilaantuu melko nopeasti joten haluan harrastaa hieman eiin jakamista kehitteiden sekoittelussa. 
Kehite sekoitetaan kahdesta jauhekomponentista: osasta a, ja osasta b. Punnitsin jauheet ja purkitin, työpaikkani lasinkeräyspöntöstä sosialisoimiini purkkeihin.
Hain Motonetista etualalla esiintyvän  grillikauden avajaiskampanjatarjouslämpömittarin: Weberin merkkibrändilaitteen.
Keittiömme kinkkumittarin tarkkuus ja lukema ei ole riittävä: näytti 1,5 - 2 astetta liikaa. Se on liian suuri virhe filminkehityskäytössä. Tämä motonetin ihme on   -   tarkka.

Ja nyt kamerat föliin ja kuvauskohdetta etsimään!

Jatkan aiheesta kun pian saan ekan rullan valotettua.



Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...