30.6.15

Suistomaalla

Kokemäenjoen suisto avautuu Enäjärven kohdalla  Pihlavanlahdeksi. Ruovikko laajenee hiljalleen, ja lahdelle johtavat väylät kapenevat samalla kun jokiuomista purkautuva liete madaltaa vesiä.

Pihlavanlahdelle täytyisi tehdä jotain. Ruopata, niittää, tehdä toimenpiteitä tulvasuojelun ja luonnonsuojelun välillä niin että molemmat lähtökohdat toteutuvat, mutta eivät kumoa toisiaan.

Käyn silloin tällöin Teemuluodon lintutornilla. Lintujen sijasta välillä tallentuu vain maisemakuvia. Molemmat ovat tavoitteitani, kun kameran putkineen raahaan pitkosten läpi tornille.

Eilen oli kuuma ja kostea ilma. lintuja en päässyt kuvaamaan. Ne olivat piiloutuneet toimiinsa, ruovikkoon ja rantametsiin. Pesintä on edelleen käynnissä, kun kesä antoi odottaa itseään. Otin tapani mukaan tavallisten yksittäiskuvien lisäksi sarjan vierekkäisiä kuvia maisemasta, jotka yhdistämällä yhdeksi kuvaksi muodostuvat panoramakuvaksi koko näkymän leveydeltä. Kävin läpi tämän vuotista kuvasaalistani, ja tein kolme saman kokoista panoramakuvaa Teemuluodon tornista avautuvasta näkymästä suistoalueelle ja pihlavanlahdelle.

Uusimmasta; eilisestä huhtikuun alkupuolelle.

29.6.2015

18.5.2015

10.4.2015




Ettei jäisi pelkäksi vertailukuvaukseksi, niin pari "luontokuvaa"


Kurjenmiekkoja kasvaa ruovikon joukossa ja polun varrella runsaasti


Kultakuoriainen, jonka saattaa sekoittaa kuparikuoriaiseen tai toisin päin.
En minä tiedä. Kysyin netistä, ja kertoivat olevan sellainen lajiltaan

Pihlavanlahden suuntaan


___________________________________________________________________________________

kuvapari kesäkuun loppu / huhtikuun alku:












Paikoin vaikeakulkuista


 Myllyt pysähdyksissä. Samaan aikaan Porissa laajahko sähkökatko.
Vääräleukana voi sanoa, etteivät myllyt pyöri koska on sähkökatko




Palaan aiheeseen syksymmällä. Mutta lahdelle  aiemminkin, mutta veden puolelta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...