17.8.15

Saunaa, faunaa ja flooraa

Pihapiiri ja keittiörakennus, taustalla puuvarasto


Vietettiin viikko sitten muutama päivä Porin Lampaluodon kainalossa, vanhalla kalastajatilalla.

Varustauduin matkaan melkein koko tavanomaiseen kuvaukseen tarkoitetulla kalustolla. Makrot, salamat ja raskaamman tavaran jätin kotiin.
Suunnittelin ottavani mukaan myös piilokojun, mutta jätin ottamatta. Eipä sillä oikeastaan käyttöä olisi ollutkaan.

Tässä melko iso määrä julkaisuun saakka päässeitä kuvia, joista jotkut myöhempää linkittämistä varten. Joihinkin selvyyden vuoksi kuvatekstit, useimpiin ei. Kuvat kertokoot...


Tilan päärakennus, jossa yövyimme


Sauna. Taustalla keittiötupa

Rannasta päärakennuksen suuntaan

Saunapolulta keittiötuvan nurkan kohdalla pihapiirin ja päärakennuksen suuntaan, aamun valossa

Saunan ikkunanäkymä

Uimalaituri



Puuvaraston pääty ja vessat (puuceet)



Venevajan nurkalla




Kalojakin tuli, mutta ei kalaa. Ranta oli vaikea kalastaa



Faunaa, eli pari lintua ja jokunen muu


Telkkä laskeutuu



Merimetso kuivattelee laskevan auringon valossa. Venekin kuvassa, hämärän rajalla.





Näkymä jota odotin, jonka sain:

Merikotka tarkkailupaikallaan, 300 metrin etäisyydellä

Osasuurennos edellisestä

Joutsenperhe ja kuvausetäisyyden mittaus kartalta.
Saman voimalinjatolpan juurella josta merikotkakuvat




Flooraa, joka olikin runsaslukuinen. 




































Interiööriä ja muuta nähtyä  -  kuvat suurenevat klikkaamalla

















Ja miltä vaikutti lopulta


Sadettakin saatiin

Mutta tarkenikin




Sain viestin: tulin isoisäksi!





kotimaisemissa


.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...