Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Kyttäyspaikka

Kuva
Laitoin toissa viikolla parvekkeemme kulmalla olevan pihlajan oksalle linnuille pari omenaa. Ihan vain kokeksi, jos tulisi muitakin lintuja kuin talitinttejä siihen.
Kuvasarja kertoo oleelliset, kuvien nurkissa päivämäärät ja viimeisenä tämän aamun havainto.
Joku on taas nähnyt vaivaa ruokinnastani, ja päättänyt lopettaa sen. Linnuilta jäisi omenasta rääppeet spiraaliin, eikä omenaa syöviä lajeja tullut siitä nauttimaan. Talit katsoivat ensimmäisenä päivänä omenaa pari kertaa, ja sen jälkeen se si olla rauhassa.

Ehkä olen jo kertonut, mutta kertaan: Taloyhtiön parvekkeilla lintujen ruokkiminen on kielletty, aivan ymmärrettävistä hygieniasyistä. Pihlajassa on ollut talvisin erään naapurimme linnuille laittana ruokintapaikka.
Kysyin luvan, josko voisin myös laittaa "pömpelin". Sain luvan, mutta ukaasin että sitten vain kuorittuja siemeniä, ettei pihanurmi suttaannu kuorista.




Laitoin, mutta joukossa oli kuorellisia. Ja kehtasin laittaa vieläpä talipalloja.



Pari päivää sai ruok…

Lumen tuloa ja äänitestausta

Kuva
Johdanto Lauantai-iltana ja sitä seuranneena yönä tuli ensilumi, tänne Poriin kaupunkiinkin. Netti pursuaa lumikuvia; kaiken maailman maisemia niin kuin muutoinkin, mutta nyt aiheena ensilumi. Laitoin itsekin someen pakollisen ensilumipäivityksen. Blogitekstin aiheeksi siitä ei minulle sellaisenaan ole. Mutta kun tämä on jonkinlainen valokuvausblogi, kuvapäiväkirjan lisäksi, niin laitan pari sanaa ja kuvaa aiheeta lumikuvaus. Tai mikä lie.

Valkotasapaino: White balance Kameroissa on monenlaista säätöä, jolla saa päänsä sekaisin. Ja kuvaa tulee vaikka minkälaista kun rupeaa säätämään. Siis siinä tapauksessa että lopullinen kuva on se minkä kamera sattui antamaan.
Jos käyttää aktiivisesti kuvankäsittelyohjelmaa joka on photoshop, muut ovat paskoja unohtakaa ne, voi tämän kohdan kirjoituksestani ja kuvavirrasta ohittaa ja siirtyä loppupuolen juttuihin. Seuraavat kuvat ovat vain vertailukuvia samasta aiheesta, eri kamera-asetuksin.

Otin siis kuvat kotimaisemastani, kameraan ohjelmoillu…

Harakan värit - ja taivaan

Kuva
Taas olen ollut laiska! Mutta 'Loin Facebookiin "Valokuvaaja"- sivuston. Tervetuloa "tykkäämään". haukkua ja arvostellakin toki saa ja pitää jos jotain on sydämellä tai muutoin askarruttaa...
Ja jakaminen on oikein mieluinen juttu



Sivulle pääsee klikkaamalla TÄTÄ


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yleensä niinsanotusti "paskat nakkaan" revontulille ja sateenkaarille.
Mutta tänään oli pakko:


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 Pari viikkoa sitten:
Laitoin linnuille ruokintapaikan taloyhtiömme pihapihlajaan. Toisen ruokinnan viereen.
Oamalta osaltani ruokinta jäi lyhytaikaiseksi, vain pariin päivään. Päädyin lykkäämään ruokinnan aloitusta, ja vaihtamaan paikan jonnekin lajirikkaammalle paikalle. Talvi antaa odottaa tuloaan täällä rannikkoseudulla, kuten tavallista.

Sain kuitenk…